Ergonominen sähköpöytä parantaa työpäivää

Kenenkään ei enää tarvitse istua toimistossa kahdeksasta neljään. Siitä pitävät huolen ergonomiset korkeussäädettävät sähköpöydät. Työergonomia on saanut paljon ansaittua huomiota, kun viime vuosina olemme hioneet työskentelytapojamme kotikonttoreilla ja hybridityömallien parissa. On käynyt harvinaisen selväksi, että huonot työasennot ja liikkumisen vähyys voivat aiheuttaa ikäviä vaivoja. Mutta ei hätää, työergonomian tärkeys on tullut viimein kaikkien tietoisuuteen ja sähkösäätöiset pöydät löytyvät yhä useammasta yrityksestä.

Edelleen yli puolet suomalaisista istuu näyttöpäätteen ääressä vähintään osan työpäivästään, toimistossa työskentelevät usein koko päivän. Sähköpöydällä voi vähentää istumista töissä, ainakin teoriassa. Se kuitenkin vaatii viitsimistä ja jaksamista sekä uusien rutiinien omaksumista. Listasimme tähän artikkeliin hyväksi havaitut vinkit, joiden avulla lisäät aktiivisuutta ja pystyt vähentämään istumista työpäivän aikana. 

NOUSE YLÖS JA ANNA IDEOIDEN VIRRATA

Ota sähköpöydästäsi kaikki irti

Korkeussäädettävä työpöytä eli tuttavallisemmin sähköpöytä on modernien ja mukautuvuutta vaativien toimitilojen vakiovaruste, sillä se ylläpitää työntekijän jaksamista, vireyttä ja työhyvinvointia. Monissa yrityksissä on siirrytty monitilatoimistoihin, joissa vakituiset työpisteet ovat menneen talven lumia. Jokainen meistä on erilainen, joten yksilölliset ratkaisut ovat valttia. Jokaisen työntekijän tulee saada säätää kalusteensa juuri omalle mukavuus- ja ergonomiatasolleen. Näin varmistetaan miellyttävä ja hyvinvoiva työskentelyasento – kukin omalla tyylillään. Työergonomiasta huolehtiminen sähköpöydän avulla onkin yksi tehokas tapa työntekijöiden tuottavuuden tehostamiseen sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että pitkäaikainen istuminen voi lisätä riskiä sairastua erilaisiin terveysongelmiin, kuten lihavuuteen, sydän- ja verisuonitauteihin sekä selkävaivoihin. Toimistotyö kutsuu valitettavan usein työntekijää istumaan pitkiä aikoja paikallaan näytön ääressä. Sähköpöydän ehdoton valtti on, että sen avulla voimme vaihdella työasentoa istuvasta seisoma-asentoon säännöllisin väliajoin, mikä auttaa ehkäisemään näitä terveysriskejä. Seisomatyöskentely aktivoi lihaksia ja vilkastuttaa verenkiertoa, mikä puolestaan lisää energiatasoja ja keskittymiskykyä ja auttaa siten työtekijää pysymään vireänä. Pitkällä tähtäimellä monipuoliset työskentelyasennot ehkäisevät myös kehon tukilihasten rasituksia.

sahkopoydan-edut-ja-hyodyt

Kuvassa suosittu Classic Basic-sähköpöytä ja hauskaFungi-tuoli.

Sähköpöytä mahdollistaa liikkuvuuden työskentelyn aikana, mikä auttaa vähentämään fyysistä epämukavuutta ja jumittumisen tunnetta. Kun voimme säätää pöydän korkeutta juuri itsellemme sopivaksi, voimme työskennellä optimaalisessa asennossa, mikä parantaa tuottavuutta ja keskittymistä. Lisäksi seisoma-asennossa työskennellessämme usein kokeilemme erilaisia asentoja ja liikkeitä, mikä voi stimuloida luovuuttamme ja ajatteluprosessejamme. Pidä mielessä, että istumisen ja seisomisen vuorottelu on työpäivän aikana välttämätöntä ja asentojen välillä on liikuttava niin paljon kuin mahdollista. Pelkkä seisominenkaan ei ole terveellistä: paras tapa on vaihdella istumista ja seisomista työpäivän aikana.

Muista kuitenkin, että sähköpöytä on vain yksi osa terveellistä työympäristöä, ja on tärkeää muistaa myös muut hyvän ergonomian periaatteet, kuten oikea istuma-asento, taukojen pitäminen ja liikunnan harrastaminen työpäivän aikana.

sahkopoydan-monta-varia

Jokaiselle löytyy varmasti mieluinen sähköpöytä. Tasovärejä on lukuisia ja runkoväreinä löytyy musta, harmaa ja valkoinen. Kuvassa laadukas, muistipaikoin varustettu Classic Flex -sähköpöytä.

MILLAINEN SÄHKÖPÖYTÄ?

Riittävän iso ja sinulle sopiva

Sähköpöydän hankinnassa tärkeintä on miettiä pöydän käyttötarkoitusta. Jos tarvitset tilaa työvälineille, papereille ja mapeille, valitse silloin riittävän iso sähköpöytä jossa on laskutilaa. Pelkällä läppärillä työskentelevälle riittää pienempikin taso. Yksinkertaisimmillaan sähköpöytä on yksijalkainen, mutta työtason kasvaessa runko muuttuu kaksi- tai kolmejalkaiseksi. Pitkissä kokoustiloihin sijoitettavissa sähköpöydissä on useampia jalkapareja. Useampi nostomoottori pöydän rungossa takaa enemmän nostokapasiteettia ja useimmiten myös hiljaisemman käytön. Sähköpöytävalikoimamme on laaja, joten jokaiselle löytyy varmasti mieluinen työpöytä. Sähköpöydän saa myös mittojen mukaan tilattua, jos sopivaa kokoa ei ole vakiona.

Vinkki!

Yksi suosituimpia sähköpöytiämme on Classic Basic.

 

MILLÄ KORKEUDELLA?

Oma napa korkeusmittarina

On kiistatonta että sähköpöytä edistää ergonomiaa ja hyvinvointia työympäristössä. Sen avulla voimme säätää työpöydän korkeuden tarkalleen omiin mittoihimme sopivaksi, mikä vähentää rasitusta kehossa ja auttaa ylläpitämään oikeaa ryhtiä. Oikea seisontakorkeus on suurin piirtein silloin, kun pöytälevy on oman navan tasolla. Hae työtasosta tukea kyynärvarsille ja pidä kyynärpäät lähellä vartaloa. Kädet tukevat asentoa, mutta tarkista kuitenkin että olkapäät ovat rentoina.

Pöydän korkeussäätö mahdollistaa käsien asennon optimoinnin päätetyössä niin istuma- kuin seisoma-asennossa. Ihanteellisessa työskentelyasennossa kyynärpäät ovat lähellä vartaloa ja kyynärvarret lepäävät pöytätasolla noin 90 asteen kulmassa. Näppäimiston ja hiiren tulisi olla noin 15-20 senttimetrin etäisyydellä vartalosta ja niitä käytettäessä ranteiden tulisi olla suorassa. Oikea käsien asento ehkäisee etenkin niskan alueen ja käsivarsien rasitustiloja. 

MITÄ TEHDÄ JOS JALAT VÄSYY?

Totuttele ja kiinnitä huomiota asentoosi

Suositus on, että jokaista työtuntia kohti tulisi seistä 15 minuuttia, eli työpäivän aikana kokonaisaika olisi noin 2 tuntia. Alussa seisominen voi tuntua rasittavalta ja silloin kannattaakin vaihdella asentoa udeasti. Älä luovuta, totuttele vähitellen. Seisominen kuitenkin kannattaa. Kulutat keskimäärin 13 % enemmän kaloreita seisomalla kuin istumalla. Pidä paino tasaisesti molemmilla jaloilla ja seiso pienessä haara-asennossa. Moni huomaamattaan siirtää painon vain toiselle jalalle ja se aiheuttaa ongelmia pidemmän päälle. Mikäli asennon pitäminen on vaikeaa, käy istumaan ja yritä hetken päästä uudelleen.

Varsinkin kovalla alustalla seisominen voi tuntua ikävältä jaloissa ja nivelissä. Seisoma-asennossa työskennellessä ergonomiaa voidaan tehostaa jalkojen alle sijoitettavalla seisontamatolla, joka pehmentää kovaa alustaa ja ehkäisee näin seisomisen aiheuttamaa rasitusta. Seisomisen aikana voi myös ylläpitää pientä liikettä esimerkiksi tasapainolaudan avulla. Kiinnitä huomiota myös jalkineisiin: korkeat korot tai aivan ohutpohjaiset kengät eivät ole seisomatyöhön paras kenkävalinta. Suositeltavaa olisi käyttää kenkiä, joissa on muutaman sentin korko, eli juuri sen verran, että kanta nousee hieman korkeammalle kuin varpaat.

 

sahkopoyta-ja-ergonomia

Terveystalon työfysioterapeutti Teija Onnelan vinkit, joilla parannat omaa työergonomiaa päätetyöskentelyssä:

  1. Vaihda työasentoa tasaisesti ja mahdollisimman usein. Hyvä työasento löytyy kokeilemalla. Jätä esimerkiksi sähköpöydän taso ylös seisomakorkeuteen töistä kotiin lähtiessä ja mikäli jatkat aamulla samassa työpisteessä, on helppo aloittaa päivä seisten työskentelemällä.
  2. Etsi itsellesi sopivat taukoliikkeet ja mikrotaukojen paikat. Samat liikkeet voivat toistua päivittäin. Myös vapaa-ajan liikunnalla on iso merkitys näyttöpäätetyössä jaksamiseen.
  3. Huolehdi työympäristö ja välineistö aina kuntoon. Työpisteen säätö itsellesi sopivaksi vie vain hetken. Niin lyhyttä työvaihetta ei olekaan, etteikö työtason tai tuolin säätöä kannattaisi tehdä. Emmehän lähde autoakaan ajamaan edellisen kuskin tuolin ja peilin säädöillä.

5 VINKKIÄ AKTIIVIISEEN TYÖSKENTELYYN 
Taikasana työpäivääsi: Sähköpöytä

Voit luoda ergonomisemman työpäivän korkeussäädettävän sähköpöydän avulla. Sähköpöydällä voi vähentää istumista töissä, ainakin teoriassa, mutta se vaatii hieman vaivannäköä ja sopeutumista uusiin rutiineihin. Älä kuitenkaan huoli, me olemme täällä auttamassa sinua hyödyntämään sähköpöytää parhaalla mahdollisella tavalla. 
Useita istuen tehtäviä askareita voi suorittaa myös seisoen. Miksi et kokeilisi seistä esimerkiksi puhelimessa puhuessasi tai lukiessasi sähköposteja? Työyhteisö voi yhdessä lisätä aktiivisuutta laatimalla yhteisiä pelisääntöjä ja tavoitteita istumisen vähentämiseksi ja tauottamiseksi. Voitte vaikkapa muuttaa kokouskäytäntöjä ja kokeilla seisomapalavereita, jotka ovat viime aikoina saavuttaneet suosiota. Ja mikäli haluatte vielä enemmän aktiivisuutta, miksette sopisi kävelypalavereja ulkosalle?
Tässä muutamia oivia tapoja tehdä työpäivästäsi aktiivisempi ja ergonomisempi. Tartu tilaisuuteen hyödyntää sähköpöytää entistä paremmin ja ota käyttöön nämä vinkit. Tulet huomaamaan, kuinka pienillä muutoksilla voit edesauttaa omaa hyvinvointiasi.

1. Älä jumiudu yhteen asentoon! Muista vaihdella asentoa useita kertoja päivässä. Voit asettaa itsellesi muistutuksen, joka ilmoittaa, milloin on aika ponnahtaa seisomaan. Olitpa sitten istuma- tai seisoma-asennossa, huolehdi aina ergonomisesta asennosta. Älä unohda, että hyvän voinnin ja tehokkuuden salaisuus piilee nimenomaan ergonomisessa työskentelyasennossa!

2. Pehmeämpi pinta, kevyemmät jalat. Kovalla alustalla seisominen voi saada jalat ja nivelet marisemaan. Vältä tätä epämukavuutta, tee fiksu päätös ja hanki pehmeä seisontamatto. Työpistematto vähentää nivelten painetta ja tekee seisomisesta miellyttävämpää.

3. Oikeanlaiset kengät – ja jalkasi kiittävät. Seisomatyössä jalkineiden valinta on avainasia. Unohda korkeat korkokengät ja paperinohuet pohjat, sillä ne eivät ole optimaaliset kumppanit seisoma-asentoon. Suosi sen sijaan kenkiä, joissa on muutaman sentin korko. Tällainen jalkine asettaa kannan hieman varpaita korkeammalle ja antaa juuri sopivan tuen jaloillesi.

4. Tee seisomisesta sosiaalinen juttu. Aina kun puhelin soi tai osallistut etäpalaveriin, nouse ylös seisomaan. Tämä pieni temppu tuo aktiivisuutta päivääsi ja saa sinut tuntemaan itsesi virkeäksi.

5. Valmiina uuteen päivään. Ennen kuin pakkaat kimpsusi ja kampsusi ja lähdet päivän päätteeksi kotiin, nosta pöytäsi seisomakorkeudelle. Tällä tavoin valmistat pöydän seuraavan päivän työurakkaa varten. Kun saavut toimistolle aamulla, pöytäsi on valmiiksi oikealla korkeudella ja aloitat työpäiväsi seisten.

Paranna työpäivääsi heti!

Investoimalla sähköpöytään, sijoitat terveyteen ja hyvinvointiin pitkällä aikavälillä. Huolehdi työergonomiasta ja estä kehon rasitustilat korkeussäädettävän sähköpöydän avulla. Kannattaa myös pohtia sähköpöytää vaihtoehdoksi myös kokoustiloihin. Tutustu monipuoliseen sähköpöytämallistoomme.  Jokaiselle löytyy varmasti mieluinen työpöytä ja muistathan, että sähköpöydän saa myös mittojen mukaan tilattua.

ASIAKKAAMME KERTOVAT

Olemme auttaneet asiakkaitamme löytämään juuri heille sopivat ratkaisut.

Search engine powered by ElasticSuite