Työympäristön hyvä akustiikka lisää työhyvinvointia

Ääniympäristö, jossa olemme, vaikuttaa paitsi hyvinvointiimme niin myös tuottavuuteemmekin. Tasapainoinen äänitaso edistää sekä hyvinvointia, että menestystä. Onkin tärkeää nähdä äänimaailma ja akustiikkaratkaisut oleellisena osana kokonaisuutta työympäristön sisustamisessa ja kalustevalinnoissa. Akustiikan parantamisen keinot ovat aina tilakohtaisia ratkaisuja.

Oikean ratkaisun valintaan vaikuttaa onko tilan rakennus- tai remontoimisvaiheessa valittu rakenteellisia akustiikkaratkaisuja ja myös tilan käyttöfunktio vaikuttaa siihen, millainen ääniympäristö on sopiva. Nykyään erilaiset akustointiratkaisut toimivat erinomaisesti myös sisustuselementteinä – esimerkiksi trendikkäi­den seinäpaneelien avulla lisäät hel­posti väriä ja tunnelmaa työpaikoille.

Mitä on akustointi?

Akustointi viittaa erilaisiin seinäpa­neeleihin, seinäkkeisiin ja esimerkiksi valaisimiin, jotka vaimentavat ja ”siep­paavat” ääntä sen sijaan, että ääni jää tilaan kimpoilemaan seinistä ja katosta. Äänten hallinnalla on monia työte­hoa ja –viihtyvyyttä parantavia vaikutuk­sia. Hyvä akustointi auttaa saa­maan viestin yksityiskohtineen kerral­la perille toimistoissa, neuvotteluhuo­neissa ja muissa toimitiloissa.

Avokonttorin hyödyt ja haitat

Avo- ja monitilatoimistoissa luovuus ja joustavuus pääsevät oikeuksiinsa. Avotoimistoissa vuorovaikutus, tiimityöskentely ja tiedonkulku on myös tehokasta, mutta työpisteelle kantautuva melu voi haitata keskittymiskykyä. Kun melunhallinnasta tulee haaste, huoneakustiikan merkitys korostuu. Se, miten kokous- ja neuvottelutilat, asiakaspalvelutilat, ohikulkuväylät ja yksilötyöskentelytilat on sijoitettu ja äänieristetty, vaikuttaa työhyvinvointiin ja työtehoon tehtävästä riippumatta. Akustoin­ti kasvattaa suosiotaan kaikkialla, mis­sä toimitilat täyttyvät puheensorinasta, naputuksesta sekä muista enemmän tai vähemmän häiritsevistä äänistä. 

Huoneakustiikkaan voidaan usein vaikuttaa sisustuksella ja kalustevalinnoilla. Rajaamalla työpisteitä ja vaimentamalla työtiloja seinäkkeillä, akustisilla kalusteilla, ääntä vaimentavilla tekstiilipinnoilla ja oikeanlaisella kalusteiden sijoittelulla voidaan taata rauhallisempi työympäristö. Toimistojen lisäksi myös julkiset tilat, kirjastot, koulut ja päiväkodit ovat usein ääntä vaimentavien ratkaisujen tarpeessa.

Työtilan akustointi haltuun

Työskentelytilan ääniympäristö vaikuttaa merkittävästi työhyvinvointiin, niinpä työympäristön akustiikkasuunnitteluun kannattaa panostaa. Huoneakustiikkaan voidaan usein vaikuttaa sisustuksella ja kalustevalinnoilla, kuten tilanjakajasermeillä, ääntä vaimentavilla tekstiilipinnoilla ja oikeanlaisella kalusteiden sijoittelulla. Valikoimissamme on paljon tuotteita työpisteen melukuorman vähentämiseksi. Seiniin kiinnitettävissä akustiikkapaneeleissa on erinomaiset äänenvaimennusominaisuudet. Paneeleista voi muodostaa sisustuksellisia kokonaisuuksia yhdistämällä eri värejä ja kokoja. Mitä kapeampi huone, sitä enemmän pystypintojen ääniabsorbointia tarvitaan. Avoimissa tiloissa ja monitoimitiloissa akustiikkataulut mahdollistavat meluntorjunnan erityisesti silloin, kun tilaan ei ole mahdollista sijoittaa ääntä eristäviä sermejä ja kalusteita. 

Yhdistelemällä erivärisiä ja eripaksuisia paneeleja voidaan luoda seinäpintaan kaunista tekstuuria ja kolmeulotteisia kokonaisuuksia. 

honey-niv_-paneelit

Honey Raw -akustiikkalevyt ja niiden verhoillut versiot Honey Dressed ovat valmistettu allergisoimattomasta ja ympäristöystävällisestä EcoSUND® -levystä.EcoSUND® on valmistettu kierrätetystä PET-muovista. Akustoivat seinäpaneelit eivät sisällä lainkaan liimaa, eivätkä vapauta päästöjä tai kaasuja huoneilmaan.  Ne soveltuvat käytettäviksi kouluissa, toimistoissa, ravintoloissa sekä julkitiloissa. 

akustiikkalevy-niva

Tehokkaasti ääntä vaimentavat, seinään kiinnitettävät Nivå Raw - ja Nivå Dressed -akustiikkapaneelit on valmistettu ympäristöystävällisestä EcoSUND® -polyesterikuitulevystä. Nivå Raw -akustiikkapaneeleilla rakennat helposti näyttäviä seinäpintoja. Yhden Nivå Raw -akustiikkapaneelin pinta on kolmessa eri tasossa (30-80 mm välillä). Asettelemalla paneeleja vierekkäin voit rakentaa hienoja kolmiulotteisia kokonaisuuksia. 

Konto-perus

Konto-akustointilevy on kotimainen luonnontuote, joka valmistetaan pintaturpeesta. Luonnonkuituinen, ympäristöystävällinen akustiikkalevy sietää erinomaisesti kosteutta ja on homehtumaton. Saatavilla esim. Konton Torro-paneelisetti, jossa on 24 kpl 30x30 cm akustiikkalevyä. Jos haluat hyödyntää esimerkiksi yrityksesi omaa kuvamateriaalia, tutustu Konto-akustiikkapaneeleihin omalla kuvalla. Näin saat takuulla yksilöllisen akustiikkaratkaisun toimistoosi.   

Millaiset akustiikkaratkaisut sopivat juuri sinun työympäristöösi?

Seinälle ja kattoon ripustettavat akustiikkapaneelit ovat tilatehokas tapa parantaa koko toimiston ääniympäristöä. Suuntaa antavana mitoitussääntönä huoneen akustointiin akustiikkalevyillä voidaan pitää 30 % seinäpinta-alasta, kun tilan korkeus on maksimissaan 250 cm. Mikäli tilan korkeus on yli 250 cm, mitoitussääntönä voidaan pitää 50 % pinta-alasta.

Tyypillinen kaikuva ääni syntyy ihmisten puheesta. Ihmisen ääni kuuluu selkeimpänä ja voimakkaimpana suoraan edessä, joten lähtökohtaisesti kaikumaan lähtevää ääntä voidaan hiljentää akustiikkaratkaisuilla, jotka on aseteltu suoraan puhujan eteen. Esimerkiksi akustiikkasermit työpisteiden välissä toimivat näkösuojana ja parantavat samalla tilan akustiikkaa. Pöytäsermien avulla jokainen työntekijä voi saada omaa rauhaa jopa monitilatoimistoissa ja muissa avoimissa työympäristöissä.

Huoneakustiikka paranee, kun äänenvaimennusmateriaalia sijoitetaan tilaan tasapainoisesti ja lähelle puhujia, esimerkiksi pöydän eteen ja taakse, jolloin ääni ei pääse heijastumaan. Pehmeät materiaalit imevät ääntä ja parantavat akustiikkaa, kun taas kovat pinnat heijastavat ääntä. Huoneen sisustuksessa tulisi suosia pehmeitä ja huokoisia materiaaleja. Matot, verhot ja jopa huonekasvit parantavat akustiikkaa.

ÄÄNIERISTETYT TILAT

Äänieristetyt työtilat tarjoavat yksityisyyttä ja keskittymisrauhaa esimerkiksi avokonttoreissa, auloissa ja meluisissa työtiloissa. Niiden avulla luot rauhallisia työskentelykeitaita kiireen keskelle tai vastaavasti tarjoat paikan puheluille ja palavereille muita häiritsemättä.

Tehokkaasti äänieristetty puhelinkoppi POD PHONE tarjoaa rauhaa ja lisää yksityisyyttä. Se on kätevä ratkaisu avotoimistoon, aulaan, monitoimitilaan tai kirjastoon, sekä työtilaan, jossa ei ole erillisiä huoneita puheluita varten.

Pod Phone on viihtyisä. Puhelinkopissa on automaattinen LED-valaistus ja oma ilmanvaihto, minkä ansiosta tilassa on mukavaa työskennellä. Valaistus ja tuuletus toimivat liiketunnistimella ja niiden kesto on säädettävissä. Sisusta on verhoiltu kauniilla julkitilakankaalla ja saatavilla on useita verhoiluvärivaihtoehtoja, kuten tummanharmaa, vedenvihreä, vihreä, punainen ja tummansininen. Laminoitu lasi on äänieristyskalvollinen.

Tutustu äänieristettyyn kokoustilaan ja puhelinkopiin tästä.

hiljaisuutta-puhelinkoppi
poytaseinake

AKUSTOIVAT SEINÄKKEET JA PANEELIT

Sen lisäksi, että tyylikkäät lattia- ja pöytäseinäkkeet tuovat viihtyisyyttä toimistoon ja yksityisyyttä, Edge-lattiaseinäkkeet voidaan pystyttää vaikka keskelle avokonttoria. Molemmin puolin verhoillut lattiaseinäkkeet toimivat samanaikaisesti tilanjakajina ja äänieristyspintoina. Ääntä vaimentavat Edge-pöytäseinäkkeet kiinnitetään työpöydän pöytälevyyn.

Kattoon ripustettavat akustiikkapaneelit minimoivat äänen etenemistä avotilassa ilman, että tarvitsee muuttaa olemassa olevia rakenteita sekä johtojen tai valaisimien paikkoja. Erikokoisia ja -värisiä paneeleja voidaan käyttää tilanjakajina ripustamalla ne katosta aina lattiaan asti (katso Effekt Raw -akustiikkapaneelit ja Effekt Dressed -akustiikkapaneelit). 

Akustisilla sermeillä voidaan lisätä työpisteen viihtyisyyttä ja ne luovat myös näköesteen vastapäätä sijaitsemaan tilaan tai työpisteeseen. Taitettava ja kannettava pöytäsermi ScreenIt vaimentaa ääntä ja luo yksityisyyttä etätyöpisteelle tai vaikka luokkatiloihin. Classic-seinäkkeet tuovat lisää yksityisyyttä avotyöpisteisiin eristämättä niitä kokonaan toisistaan. Katso kaikki seinäkkeet ja sermit tästä.

MATOT, VALAISIMET JA VERHOILLUT KALUSTEET

Akustiikkapaneelien lisäksi kaikua voidaan vähentää sijoittamalla työtilaan verhoja ja mattoja. Voit vähentää avoimen tilan kaikua myös sijoittamalla sinne pehmustettuja kalusteita ja tuoleja, kuten villakankaalla päällystettyjä valikoimamme Sand-istuimia.

Paksut kangastaulut tuovat myös ääntä vaimentavia pintoja huoneeseen. Huoneen akustiikkaa parantavana ja samalla sisustuksellisena elementtinä voi toimia kaunis, 3D-muotoiltu maailmankartta Tell-us

Akustoiva valaisin vaimentaa ääntä isoissa työskentely- ja kokoustiloissa, auloissa ja avotoimistoissa. Kattovalaisimen yläosa on muotopuristettu huovasta, joka antaa valaisimelle modernin ilmeen ja akustoivia ominaisuuksia. Suurempiin tiloihin sopii akustoiva valaisin Acoustic Circulo LED.

Myös korkki- ja kangaspäällysteisillä ilmoitustauluilla voidaan vähentää ääntä sinkoutumasta kovista seinäpinnoista. Air-kirjoitustaulujen kanssa sopivissa Air Textile -ilmoitustauluissa on jonkin verran akustoiva villakangas, jota saa myös monessa värissä. 

kankainen-sand-istuin

Tilan akustointiin on valittavissa nykyisin useita vaihtoehtoja. Rajaamalla työpisteitä ja vaimentamalla työtiloja seinäkkeillä, akustisilla kalusteilla ja ääntä vaimentavilla tekstiilipinnoilla voidaan taata rauhallisempi työympäristö. Kun mietit sinulle sopivaa ratkaisua, autamme mielellämme. Kysy rohkeasti neuvoa projektipalvelustamme.

Katso koko akustiikkatuoteiden valikoima tästä.

Työskentelytilan ääniympäristö vaikuttaa merkittävästi työhyvinvointiin, työtehoon ja viihtyvyyteen. 

Search engine powered by ElasticSuite