Työpistematto seisomatyöpisteeseen

Työpistematto on tärkeä osa hyvää työergonomiaa seisontatyöpisteessä, sillä ergonomia matto pehmentää kovaa lattiapintaa ja ehkäisee näin seisomisen aiheuttamia rasituksia. Seisontamatot soveltuvatkin mainiosti korkeussäädettävien sähköpöytien yhteyteen sekä esimerkiksi asiakaspalvelu- ja kassapisteille, joissa joudutaan seisomaan.

Työpisteellä seisontamatto auttaa jaksamaan.

Kuormitusergonomiasta puhutaan työpaikoilla yhä enemmän. Kyse on siitä, miten työasennot, liikkuminen työssä, fyysinen rasitus ja muut tekijät vaikuttavat kehon lihaksiin ja niveliin. Ergonomiset työpistematot ovat iso askel oikeaan suuntaan, kun halutaan parantaa kovilla alustoilla seisovien ja työskentelevien henkilöiden työolosuhteita.


Mikä on työpistematto ja mitä iloa siitä on?

Työpistematto on ergonominen matto, joka sijoitetaan työpisteelle, yleensä korkeussäädettävän työpöydän äärelle. Matto on yleensä pieni kokoinen ja se pehmentää kovaa lattiapintaa vähentäen pitkäaikaisen seisomisen kuormitusta jaloissa, polvissa, lonkissa ja alaselässä. Seisontamatto sopii seisomatyöhön, esimerkiksi asiakaspalvelutiskeille tai teollisuuden linjastoille. Malleja on paljon, joten valitse tyyliisi sopiva matto laajasta valikoimastamme!.

Työpistematon tärkeimmät hyödyt

→  Vähemmän väsymystä: Seisontamatto aktivoi lihasliikkeisiin, mikä vähentää jalkojen ja selän väsymistä pitkän seisomisen aikana.

→  Parempi verenkierto: Kevyt jatkuva lihastyö voi edistää verenkiertoa alaraajoissa.

→  Vähemmän nivelkuormitusta: Pehmeys tuo iskunvaimmennusta. Polvet, nilkat ja lonkat rasittuvat vähemmän.

→ Turvallisuus: Usein työpistematossa on liukumaton pohja, joka vähentää liukastumisriskiä.

→ Edullisuus: Työpistematto on yksi kustannustehokkaimmista ergonomiahankinnoista.

Seisontamatto on sijoitus hyvinvointiin

Seisontamattojen tarve on suuri kaikilla aloilla. Mattoja on kehitetty erityisesti esimerkiksi kassatiskeille, kokoonpanolinjoille ja elintarviketeollisuuteen. Jotkut kestävät raskasta kuormitusta, hitsauskipinöitä, öljyjä ja kemikaaleja, useimmat vaimentavat melua ja tärinää. 

MITEN MATOT TOIMIVAT?

Matot ovat ergonomisia ja liukumattomia. Ne antavat turvallisuuden tunnetta, jolloin keho rentoutuu. Valittavana on paljon erilaisia malleja. Pehmeät matot vaimentavat iskuja, eristävät ääntä ja suojaavat lattian kylmyyttä vastaan. Joustavat matot saavat jalat työskentelemään tiedostamatta, lihakset tekevät työtä ja edistävät verenkiertoa. Maton kohoumat yhdessä joustavan materiaalin kanssa stimuloivat jalkoja, ja samalla muun kehon kuorma kevenee.

MIKSI TYÖPISTEMATTOJA KANNATTAISI OSTAA?

Ne parantavat työympäristöä pehmentämällä kovaa alustaa. Rasitusvammat muodostavat nykyään 80 prosenttia sairauspoissaoloista. Työpistematto vähentää sairauspäiviä, mikä tekee investoinnista myös taloudellisesti kannattavan. Jos taas istut suurimman osan työpäivästä, työpistematosta on yleensä melko vähän hyötyä verrattuna esimerkiksi hyvään työtuoliin tai työpöydän ergonomian säätämiseen.

ENTÄ LATTIASUOJAMATTO?

Lattiasuojamatto on käytännöllinen ratkaisu, kun halutaan suojata lattiaa kulumiselta, naarmuilta ja lialta työtuolin alla. Erityisesti kovilla lattiapinnoilla, kuten parketilla, laminaatilla tai vinyylillä, pyörällinen tuoli aiheuttaa helposti vaurioita. Läpinäkyvä tuolinalusmatto suoja estää tämän tehokkaasti ja säilyttää lattian siistin ilmeen pitkään.

MILLOIN TYÖPISTEMATTOJA TULISI HANKKIA?

Pikimmiten. Monet odottavat liian pitkään työpaikan ergonomiaan panostamisessa. Jos ergonomia huomioidaan jo työpaikan suunnitteluvaiheessa, saavutetaan suuria etuja. Henkilöstön ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon ergonomisilla matoilla panostava yritys voi pienin ponnistuksin saavuttaa suuriakin hyötyjä.

 

6xtuotevaihtoehto

Ergonominen matto sopii seisomatyöhön ja paljon seisomista vaativiin työpisteisiin, kuten vastaanotto- ja kassatiskeille sekä toimistoon sähköpöydän kanssa käytettäväksi. Tässä muutama poiminta laajasta mattovalikoimastamme.

Erittäin pehmeä Super Soft

Stoo® Super Soft -työpistematto tekee seisomatyöstä kevyempää ja miellyttävämpää koko päivän ajan. Tekstiilipinta tuntuu mukavalta myös sukkasiltaan. Kestävä 100 % polyesteripinta sopii aktiiviseen käyttöön.

 Tutustu Stoo® Super Soft:iin tästä

Tyylikäs Super Soft Cork

Korkkipintainen Stoo® Super Soft Cork -seisontamatto pehmentää rasitusta ja keventää selän kuormaa. Luonnonkorkkipinta tuntuu miellyttävältä jalkojen alla. Materiaali on peräisin FSC-sertifioiduista metsistä.

Katso Stoo® Super Soft Cork tästä

Yoga PUR moneen tilaan

Yoga PUR on joustava ja vaimentava työpistematto, joka sopii toimistoihin ja asiakaspalvelupisteille. Maton kohokuviot stimuloivat jalkapohjia. Yoga PUR –matolla on 5 vuoden takuu.

Katso Yoga PUR -matto tästä

Kestävä Step Zedlan

Step Zedlan on kovaan käyttöön tarkoitettu pehmennysmatto. Liukumaton matto soveltuu toimistotilojen lisäksi myös kevyeen teollisuuteen, sillä se kestää jopa lyhytaikaisen altistumisen öljylle. Liukumaton ja helposti puhdistettava. 5 vuoden takuu.

Katso Step Zedlan -matto

 

 

Tuolinalusmatto Stoo®

Stoo® tuolinalusmatto suojaa lattiaa ja helpottaa työtuolin liikkumista. Sopii koville lattioille ja matoille. Valmistettu kokonaan kierrätetystä PET-muovista.

Tutustu Stoo®-tuolinalusmattoihin

Perusmatto Ergo 

Seisomamatto Ergo sopii seisomatyöhön niin toimistolle kuin varastoon. Mustan seisontamaton materiaali on polyuretaani. Ergo-matossa on kätevä kantokahva, mistä maton saa ripustettua roikkumaan esimerkiksi siivouksen ajaksi.

Katso Ergo-mattoa paremmin

 

Gymba-lauta työpisteellä.
Monta eri väristä Gymba-lautaa.

Liikettä työpäivään Gymballa

Gymba aktivointilauta tuo seisomatyöhön jatkuvaa, kevyttä liikettä ja tekee työskentelystä aktiivisempaa. Se muuttaa paikallaan seisomisen toiminnaksi, mikä tukee ryhtiä, vilkastuttaa verenkiertoa ja auttaa jaksamaan pidempään. Patentoidun ristikkäisjouston ansiosta laudalla voi tehdä kävelyn kaltaista liikettä sekä keinu- ja kiertoliikkeitä, jotka pitävät kehon liikkeessä ilman erillistä taukoa.

Kotimainen Gymba mukautuu käyttäjän painoon ja reagoi liikkeeseen luonnollisesti. Se aktivoi syviä lihaksia, pitää nivelet liikkeessä ja tuo vaihtelua työasentoon. Käyttö lisää vireyttä ja helpottaa keskittymistä, kun keho saa liikkua myös työpäivän aikana.

Seisomamatto sopii kaikille

Seisomamatto lisää ergonomiaa työpisteellä ja ehkäisee seisomisen aiheuttamia rasituksia. Ergonominen matto sopii seisomatyöhön ja paljon seisomista vaativiin työpisteisiin, kuten vastaanotto- ja kassatiskeille sekä toimistoon sähköpöydän kanssa käytettäväksi. Valitse tyyliisi sopiva matto laajasta valikoimastamme!