Cramo, Turku

Muutto Cramon tarpeisiin suunniteltuihin tiloihin ja uudet työpisteet ovat tehostaneet sisäistä toimintatapaa. Ergonomiset kalusteet ja toimivat tilat ovat osa työhyvinvointia Cramolla.

Asennuspalvelu helpotti Cramon muuttoa

Kun Cramon vuokraamoesimies Jukka Tuominen lähti kartoittamaan uusien tilojen mahdollisia kalustetoimittajia, kriteerinä oli, että toimistokalusteiden piti olla laadukkaita, kestäviä ja toiminnallisia. Hexaplan tuli mieleen ensimmäiseksi, sillä sieltä oli tilattu jo aiemmin yksittäisiä tuotteita toimistoon sekä varastoon ja havaittu ne hyviksi.

kokoustila-cramo

Helppous ja vaivattomuus

Tarjouksia Tuominen pyysi neljältä eri toimijalta ja vaaka kallistui jälleen Hexaplaniin vaivattomuuden sekä helppouden ansiosta.

– Heillä oli tarjota hinta-laatusuhteeltaan hyvä kokonaispaketti ja kalusteet valmiiksi asennettuina. Asennuspalvelu helpotti minun työtäni huomattavasti, sillä meillä oli jo itse muutossa tarpeeksi tekemistä. Viimeiset viikot ennen muuttoa olivat todella kiireisiä. Jos olisin joutunut vuokraamaan kalusteasentajat muualta, siinä hässäkässä minulta olisi voinut jäädä tekemättä joku muu oleellinen juttu, Tuominen nauraa.

toimistokaappi-cramo
kirjoitustaulu-cramo
tyopoyta-cramo

Cramon muuttaessa uusiin, juuri sen tarpeisiin rakennettuihin tiloihin Turussa, vanhat ja epäkäytännölliset kalusteet jäivät muuttamatta. Vanhaan toimitilaan oli vuosien aikana kerääntynyt valikoima eri näköisiä toimistokalusteita, joten siksi uusiin tiloihin päätettiin hankkia pelkästään uusia kalusteita.

Kun uusissa tiloissa on työskennelty vajaa kuukausi, Tuominen kertoo tehneensä lisätilauksia Hexalle joka viikko.

– Olen saanut hoidettua tilaukset tosi helposti ja nopeasti sähköpostilla saman yhteyshenkilön kautta. Hyvä palvelu, nopea toimitus ja laaja valikoima myös varastopuolelle ovat varmasti niitä syitä, miksi Hexaplania tulee käytettyä.

pukutila-cramo

Cramon työntekijöiden pukeutumistilat ovat nyt modernit ja jokaiselle on oma lukittava kaappitila. Pukukaappien oviin valittiin Cramolle tunnusomainen punainen väri.

seinake-cramon-aspa
lounaspoyta-cramo
varastolaatikot-cramo-portaat

Työhyvinvointi näkyy työn tuloksessa

Cramon uudet toimistotilat ovat konsernin pilottikohde, sillä ne on rakennettu siirreltävistä moduuleista valmiin varastohallin kylkeen. Turun pisteessä toimivat myynti, asennus sekä vuokraus, ja tilat on suunniteltu täysin Cramon tarpeisiin.

Työviihtyvyyden lisäksi Cramo panostaa henkilökuntansa hyvinvointiin houkuttelevalla palkkiolla: tupakoinnin lopettava tai 120 tuntia vuodessa liikkuva cramolainen ansaitsee saavutuksestaan viikon ylimääräisen palkallisen loman.

– Toimivat ja ergonomiset työtilat ovat tärkeä osa tätä kokonaisuutta. Sähköpöydät ja muut uudistukset on otettu tyytyväisenä vastaan, kertoo Tuominen.

cramo-jukka-tuominen

Vaikka meillä on nyt käytössämme vähemmän neliöitä, toimintamme on tehokkaampaa täällä. Tilat palvelevat myös asiakkaitamme paljon paremmin.

Jukka Tuominen
Cramon vuokraamoesimies

Muuttamassa uusiin tiloihin?

Asennuspalvelu on tärkeä osa projektia. Emme vain tee suunnitelmia ja toimita kalusteita - tarvittaessa autamme asiakasta myös kalusteiden asentamisessa. Ammattitaitoinen ja luotettava asennuspalvelu on yksi Hexaplanin avaintekijöistä onnistuneessa kalusteprojektissa. 

Search engine powered by ElasticSuite