
Vastuullisen liiketoiminnan periaatteet
Hexaplanin omistajat, hallitus ja johtoryhmä ovat sitoutuneet kehittämään yhtiötä vastuullisesti ja pitkäjänteisesti, jotta voimme täyttää sidosryhmiemme odotukset mahdollisimman hyvin. Edellytämme, että työntekijämme sekä kanssamme yhteistyötä tekevät tavaran- ja palvelutoimittajat sitoutuvat noudattamaan näitä periaatteita.



Vastuullisuusraporttimme
Tämä on Hexaplan Oy:n ensimmäinen vastuullisuusraportti, jonka avulla kerromme sidosryhmillemme tähän asti tekemistämme toimenpiteistä ja lähivuosien tavoitteista vastuullisuuden eri osa-alueilla. Vaikka tiedostamme olevamme vasta vastuullisuusmatkamme alussa, sitoudumme kehittämään toimintaamme yhdessä kumppaniemme kanssa entistä kestävämmäksi.
Lainsäädännön ja vapaaehtoisten sopimusten noudattaminen
Hexaplan noudattaa toiminnassaan kaikkia meitä koskevia lakeja ja viranomaismääräyksiä. Edellytämme samaa myös kaikilta yhteistyökumppaneiltamme. Sitoudumme kunnioittamaan YK:n yleismaailmallista ihmisoikeuksien julistusta sekä ILO:n työelämän perusoikeuksia koskevaa julistusta ja edistämään niiden toteutumista.

Henkilöstön hyvinvointi ja oikeudet
Kunnioitamme yksilön arvoa, yksityisyyttä sekä uskonnon- ja omantunnonvapautta. Emme hyväksy syrjintää, häirintää, uhkailua tai loukkaavaa käytöstä. Arvostamme yhdistymisvapautta ja työntekijöiden oikeutta ammatilliseen järjestäytymiseen. Huolehdimme työolojen turvallisuudesta ja puutumme päättäväisesti kaikkiin epäkohtiin. Kuuntelemme henkilöstöä ja arvostamme kehitys- ja parannusehdotuksia, jotta voimme jatkuvasti kehittää työympäristöä.

Vastuullinen taloudenhoito
Hexaplanin taloutta hoidetaan lakien ja säännösten mukaisesti. Yhtiön varoja ei käytetä luvattomiin tarkoituksiin, emmekä osallistu suoraan tai välillisesti yhtiötämme vastaan kilpailevaan toimintaan.
Emme anna, lupaa tai maksa lahjuksia tai laittomia maksuja viranomaisille tai muille tahoille liiketoimintamme edistämiseksi. Henkilökohtainen etu ei saa koskaan mennä yhtiön edun edelle. Noudatamme rehellisiä ja läpinäkyviä liiketoimintakäytäntöjä, emmekä tarjoa tai ota vastaan tavanomaisuudesta poikkeavaa vieraanvaraisuutta.

Ympäristövastuu
Hexaplan on sitoutunut mini- moimaan toimintansa negatiiviset ympäristövaikutukset. Pyrimme aktiivisesti tunnistamaan ja kehittämään tapoja, joilla voimme vähentää ympäristövaikutuksiamme entisestään.

Hankintapolitiikka
Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme tuotteita ja palveluja, joissa yhdistyvät taloudellisuus, asiakastyytyväisyys, ergonomia, laatu, turvallisuus, pitkä elinkaari ja ympäristötietoisuus.
Vastuullisuuperiaatteiden seuranta
Hexaplanin johtoryhmä arvioi vastuullisen liiketoiminnan periaatteet vuosittain ja tekee tarvittavat täsmennykset, jotta ne vastaavat voimassa olevia lakeja, säädöksiä sekä yhtiön arvoja ja tavoitteita.
Vastuullisen liiketoiminnan periaatteet on päivitetty 1.10.2024.
Vaikuta valinnoilla
Kestävän kehityksen edistäminen ja tukeminen on tärkeä tavoite, johon meistä jokainen voi vaikuttaa omilla teoillaan. Tekemällä ympäristötietoisia valintoja hankinnoissa, suosimalla kestäviä ja eettisiä tuotteita, arvostamalla lähituotantoa ja kotimaisuutta, sekä kierrättämällä voimme vaikuttaa ja kantaa oman kortemme kekoon luonnon puolesta. Hexan tuotevalikoimasta löytyy edellä mainittujen lisäksi paljon vastuullisia, kestävää kehitystä tukevia tuotteita. Tarvittaessa kysy lisätietoja myyjiltämme.
